Putkiremontti
Kiinteistön viemärien sukitus ja vesijohtojen saneeraus
Olemme erikoistunut viemärisaneerauksiin sukitusmenetelmällä sekä vesijohtosaneerauksiin ja muihin LVI-alan töihin. Palvelemme omakotitaloasukkaita, sekä taloyhtiöitä, kiinteistöyhtiöitä ja julkisia kiinteistöjä.
Toiminta-alueemme on koko Pirkanmaa ja tarpeen vaatiessa myös muut alueet.
Ota yhteyttä, pyydä tarjous tai kysy lisää!
Olemme myös valtuutettu TKR-asennusliike
TKR-Putkijärjestelmä on kotimainen, kokonaisvaltainen ja saumaton putkiremontti valurauta-, PVC-viemäreiden uusimiseksi. Jos lisäksi esim. pesuhuoneen lattia sekä seinät uusitaan ja pinnoitetaaan TKR-vedeneristysmassalla, saavutetaan täysin saumaton järjestelmä katosta katuviemäriin. TKR-Putkijärjestelmässä vanhan viemäriputken sisälle valetaan uusi putki seinämävahvuudeltaan 2–5 mm käyttötarkoituksen mukaan.
TKR-Putkijärjestelmällä saavutetaan huomattavia säästöjä perinteiseen putkiremonttiin verrattuna koska rakenteita ei tarvitse purkaa. Viemäriremontti voidaan myös tehdä vaiheittain, jolloin As. Oy:n osakkaiden kustannukset jakaantuvat useammalle vuodelle. Kustannussäästöä syntyy myös koska piha-alueella ei tarvita maansiirtotöitä.
Asumisviihtyvyys ei remontin aikana häiriinny, koska menetelmästä ei aiheudu melu-, pöly-, eikä hajuhaittoja. Asunnosta ei tarvitse muuttaa kuukausiksi kuten perinteisesti on totuttu, sillä remontti kestää kohteesta riippuen vain 1-7 vrk.
TKR-Putkijärjestelmä kattaa viemärisaneerauksen, vedeneristyksen ja lattian pinnoituksen. TKR-Putkijärjestelmän tekee ainutlaatuiseksi TKR-Massa, jonka ominaisuudet ovat vertaansa vailla ko. kohteissa. TKR-Massa on kotimainen luonnonöljypohjainen tuote, jonka tutkimus-, kehitystyö ja sovellutukset ovat olleet käynnissä 1980-luvulta lähtien ja jatkuvat edelleen. Helppokäyttöinen, elastinen ja hajuton TKR-Massa suojaa käsiteltävät pinnat kosteudelta, korroosiolta, kulumiselta, syöpymiseltä ja iskuilta. TKR-massa kestää suoloja, liuottimia, emäksiä ja erilaisia happoja. TKR-Massa on joustava, mutta silti sitkeä, vesitiivis (diffuusio avoin /”hengittävä”) ja antistaattinen. TKR-Massalla käsitelty tuote vaimentaa ääntä ja kestää värähtelyä ja tärinää.
Testituloksia:
- TKR-Putkijärjestelmällä tehty putki täyttää putkiluokka 4 jäykkyysvaatimuksen (4kN/m2). Testausmenetelmä SFS-EN ISO 9969 Testi VTT-S-00838-11
- Jatkuva lämpötilan kesto -40 – +120 °C
- Kovuutta voidaan säädellä
- Joustavuutta voidaan säädellä (jopa 160%)
- Sähköeriste, ei johda sähköä
- Ei haihdu haitallisia kaasuja työstettäessä eikä valmiina tuotteena (hajuton).
- Ohenteita ei käytetä
- Liukas
- Rakennusmateriaalien päästöluokitus M1 RTS (Rakennustietosäätiö)
- Vedeneristys-järjestelmän testaus Sertifikaatti Nro: VTT-C- 4748-09
- Halkeaman silloituskyky erinomainen
- Lattiakaivon ja lattiapinnoitteen liitoksen vesitiiveyden testaus VTT standardi SFS-EN 1253-2/9.1.2
- Vetotesti adheesion tutkimiseen VTT tutkimusselostus n:o TEX 978
- Vetomurtolujuuden ja sitä vastaavan venymän määrittäminen, resistanssi, veden imeytyminen, vesihöyryn läpäisykyky VTT (TEX 9910)
- Happorasitustesti, tartuntalujuuskoe. Betonialan Ohuthiekeskus Oy
- Suolasumutuskokeet, puristuslujuus.
Tampereen tekninen korkeakoulu – tekniset tiedot
Viemärisaneeraus
Työ etenee yhteydenoton jälkeen vaiheittain seuraavasti:
- Tulemme sovittuna aikana kohteeseen tekemään kartoituksen viemäreistä.
- Arvioimme viemäreiden putkikoot sekä metrimäärät (n. +-5m tarkkudella)
- Annamme paikanpäällä hinta-arvion urakasta.
- Teemme kirjallisen ja yksilöidyn tarjouksen viemärisaneerauksesta, jonka lähetämme asiakkaalle.
Saneerauksen työvaiheet:
- Kohteeseen tutustuminen ja viemärilähtöjen paikannus.
- Kulkuväylien, allaskaappien ja viemärilähtöjen ympäristöjen suojaus.
- Vesikalusteiden poisto (wc-istuimet ja hajulukot).
- Viemäriverkoston ja valurautakaivojen mekaaninen rouhinta.
- Painehuuhtelu (TKR-viemärisaneeraus), kuivaus, videointi puhdistetusta viemäristä (TKR-viemärisaneeraus).
- TKR-perusmassaus x 2 ja kuivatus.
- TKR-hyytelö ja kuivatus.
- TKR-putkimassaus ja kuivatus
- Saneeratun viemäriverkoston videointi (USB-tallenne).
- Suojauksien poisto.
- Vesikalusteiden takaisin asennus.
- Työmaan purku ja loppusiivous.
*Saneerausaika omakotitaloissa 5-10 työpäivää , rivitalo-ja kerrostalohuoneistoissa 3-7 työpäivää.
*Saneerausajat ovat suuntaa antavia ja kohteesta riippuvaisia.
Vedeneristys
TKR-Vedeneristysjärjestelmä koostuu kotimaisista luonnonöljypohjaisista M1 luokitelluista tuotteista, jotka soveltuvat sellaisenaan myös märkätilojen pinnoitteeksi. Vanhoja valurautakaivoja ei tarvitse poistaa, vaan ne voidaan pinnoittaa vesieristyksen yhteydessä samalla tuotteella saumattomaksi kokonaisuudeksi. Nurkkavahvikenauhoja ei tarvita rakenteiden rajapintoihin raon ollessa alle 5 mm. Käy myös osan aikaa vuodesta kylmäksi jääneiden rakennusten vedeneristeeksi. Voidaan vedeneristää saunan kiukaan laatoituksen takana oleva seinärakenne, sillä pinnoitteen jatkuvan lämpötilan kesto on +120 °C. TKR-Vedeneristysjärjestelmä yhdessä TKR-Putkijärjestelmän kanssa mahdollistaa saumattoman kokonaisuuden katosta katuviemäriin saakka.
Sertifikaatti Nro VTT-C-4748-09
Lattianpinnoitus
TKR-peruspinnoite koostuu uusiutuvista, kasviöljypohjaisista luonnonvaroista ja on siten sekä käyttäjälle, että lopputuotteena turvallinen ratkaisu. Sen tutkimus, kehitystyö ja sovellutukset ovat olleet jo 1980-luvulta lähtien käynnissä ja jatkuvat edelleen.
Peruspinnoitteen käyttökohteita ovat mm. kovaa kulutuskestävyyttä vaativat:
- Lattiat, lastaussillat, liikuntasaumat, jalkalistat.
- Seinät, katot, terassit, portaat ja parvekkeet.
Takuu
Annetaanko putkiremontille takuu?
Usein kuulee kysyttävän tämän kysymyksen, sillä työlle annettava takuu on edelleen ennakkoluulojen verhoama myytti. Kyllä Elastic Pipen suorittamilla TKR-Putkiremonteilla on takuu, joka kestää pidempään kuin jarruvalot näkyvät.